Samuli Paulaharjun polku



Huhtikuussa 2020 tekemäni Samuli Paulaharjun polun kooste, sekä myöhemmin kesäkuussa lauantaisen työpäivän jälkeen 6.6.2020 tekemäni luontoretki Samuli Paulaharjun polulle. Jälkimmäisenretken sisältö on kertoa luonnon heräämisestä tuolla paikkapaikoin jylhässä mutta kauniissa maastossa.


Liekö Samuli Paulaharju aikoinaan ammentanut aiheita teoksiinsa täältä, mutta Samuli Paulaharjun polku Kurikassa antoi minulle suunnatonta tyydytystä monimuotoisuudellaan.

Kangasmaastoa, kivikkoa jossa todella sai kaikki voimansa ponnistaa ja samalla yrittää säilyttää tasapainonsa. Metsäpolkuja ja metsäautoteitä. Kuivaa mutta myös märkää ja liukasta.

Kun ensimmäiselle reissulleni tänne lähdin ajamaan Kurikkaan ja pääsin reitin alkupisteelle , arvioin reittiin kuluvan ajan väärin, osittain sen vuoksi että aikani ihailin maastoja Iso Karhuvuoren laelta ja osin koska hetken kulutin aikaani hienoilla laavuilla. Kun vielä otsalamppuni olivat kotona, tuli loppumatkasta kiire ennen pimeän laskeutumista, lähinnä loukkaantumisvaaran välttämiseksi.

Reitti on mielestäni vähintään keskivaativa mutta jos haluaa kokea monta eri luonnon elementtiä samalla reitillä , tämä on oiva valinta siihen. Pituus perusreitillä 12 km, kierrellen kuten minäkin, hiukan enemmän.


Oheisissa kuvissa kuvia myös toiselta vuodenajalta.














































 


Kommentit