Ponsineva

 


Suht hektisen työviikon päätteeksi, lähdin rentoutumaan jälleen ulos luontoon.

Tällä kertaa matka taittui sekä Ponsijärven että Ponsinevan maastoissa. Ötököitä oli ilmassa ihan reilusti mutta eivät ne minulle kiusaa tehneet. Maasto kostean puoleista, joten jos päätät sinne lähteä, lähde aurinkoisena päivänä ja kulje varsinkin nevalla pitkospuita pitkin. Kokeilin jossain kohdin pitkospuitten vierestä nevaa ja patikointisauvani upposi suohon ja ties kuinka paljon olisikaan vielä mennyt.

Kurjet suolla tuntuivat rääkyvän kuin sanoen että eikö tuosta miehestä pääse eroon kun se kiertää aina soita, jossa kurjet muutoin saisivat rauhassa temmeltää 😁

Reittini pituus oli vain 8 km ja pelkällä nevan kierroksella matka lyhenee merkittävästi. Tämä on kuitenkin yksi kauneimmista soista joissa olen saanut astella joten jälleen suositus käydä.

Nevalla kulkemisessa kannattaa ottaa mukaansa tarkkuutta ettei astu sivuun, mutta esim laavulle pääsee vaikkapa lasten kanssa ilman että tarvisi lähteä heikkokuntoisille pitkospuille ja laavulta saa ihailtua niin nevaa kuin heinittynyttä järveäkin.

Ota koppi kuvistani ja käy kokemassa suomalaista luontoa täälläkin kun se Sinulle sopii.
























































Kommentit